Miksi opimme pelkäämään omia tunteitamme?

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, miksi jotkin tunteet ovat sinulle vaikeampia kuin toiset? Miksi esimerkiksi suru voi tuntua heikkoudelta, viha vaaralliselta tai ahdistus sellaiselta, josta pitäisi päästä mahdollisimman nopeasti eroon?

Suhtautumisemme tunteisiin ei synny tyhjästä. Se rakentuu elämän aikana, erityisesti niissä varhaisissa ihmissuhteissa, joissa opimme ymmärtämään itseämme ja ympäröivää maailmaa. Samalla opimme, mitä tunteille kuuluu tehdä, millaisia tunteita saa näyttää ja millaiset kokemukset olisi parempi pitää omana tietonaan.

Tunteiden välttely onkin usein paljon enemmän kuin tietoinen yritys olla ajattelematta jotakin ikävää. Se voi olla vuosien aikana opittu tapa suhtautua omaan sisäiseen maailmaan.

Mistä opimme suhtautumisemme tunteisiin?

Lapsuudessa saamme jatkuvasti suoraa ja epäsuoraa palautetta tunteistamme. Aikuiset ohjaavat käyttäytymistämme, lohduttavat, asettavat rajoja ja toisinaan myös pyrkivät vaimentamaan tunneilmauksiamme.

”Älä nyt itke.”

”Eivät pojat itke.”

”Olepa nyt kiltti tyttö ja rauhoitu.”

”Mitä ihmisetkin ajattelevat?”

”Ei tuollaisesta kannata suuttua.”

Moni tunnistaa nämä lausahdukset omasta lapsuudestaan. Niiden taustalla ei välttämättä ole ollut pahaa tarkoitusta. Aikuinen on saattanut olla itse neuvoton lapsen voimakkaiden tunteiden edessä tai toimia samalla tavalla kuin hänen omassa lapsuudessaan on toimittu.

Lapselle tällaiset tilanteet voivat kuitenkin opettaa paljon muutakin kuin käyttäytymissääntöjä.

Hän saattaa alkaa tulkita, että hänen tunteissaan on jotakin väärää. Että suuttuminen tekee hänestä hankalan, itkeminen heikon tai pelkääminen nolon. Vähitellen lapsi voi oppia tarkkailemaan omia tunneilmauksiaan suhteessa siihen, millaisia reaktioita ne muissa herättävät.

Jos hyväksyntä näyttää olevan helpommin saatavilla silloin, kun omat tunteet eivät häiritse muita, niiden piilottamisesta voi tulla keino ylläpitää yhteyttä.

Tässä on yksi tunnekasvatuksen keskeisistä kysymyksistä: oppiiko lapsi säätelemään tunteitaan vai oppiiko hän häpeämään niitä?

Nämä eivät ole sama asia.

Tunteiden säätelyyn kuuluu kyky tunnistaa oma kokemus, ymmärtää sen merkitystä ja valita, miten tilanteessa toimii. Tunteiden tukahduttamisessa taas pyritään usein estämään koko kokemuksen näkyminen tai jopa sen tiedostaminen.

Lapsi tarvitsee toki rajoja käyttäytymiselleen. Suuttuminen on sallittua, mutta toisen satuttaminen ei. Pettymys saa tuntua pahalta, vaikka omaa tahtoa ei aina saa läpi. Turvallinen aikuinen voi auttaa lasta ymmärtämään tämän eron ilman, että itse tunnetta tarvitsee mitätöidä.

Tunteiden käsittelyä opitaan myös seuraamalla muita

Emme opi tunteisiin suhtautumista ainoastaan sen perusteella, mitä meille sanotaan. Opimme myös tarkkailemalla, kuinka ympärillämme olevat ihmiset käsittelevät omia kokemuksiaan.

Lapsi huomaa, jos perheessä vaietaan vaikeista asioista. Hän näkee, jos loukkaantumista ei ilmaista suoraan, mutta paha olo purkautuu myöhemmin ärtymyksenä, syyttelynä tai tunnelähtöisenä tiuskimisena.

Hän saattaa huomata myös sen, että aikuiset pyrkivät helpottamaan oloaan alkoholilla, syömisellä, jatkuvalla työnteolla tai pitämällä itsensä niin kiireisinä, ettei vaikeita asioita tarvitse ajatella.

Tällaisista kokemuksista voi muodostua käsitys, jonka mukaan epämiellyttävät tunteet ovat jotakin, mistä pitää päästä eroon.

Tämä ei tarkoita, että yksittäinen vanhemman reaktio määräisi lapsen tulevaisuuden. Ihmisen kehitykseen vaikuttavat lukuisat tekijät, kuten temperamentti, muut ihmissuhteet, ympäristö ja myöhemmät kokemukset. Varhaiset opitut toimintatavat voivat kuitenkin säilyä pitkään, etenkin jos ne ovat joskus auttaneet meitä selviytymään.

Aikuisuudessa saatamme huomata toimivamme tilanteissa tavalla, jota emme oikein itsekään ymmärrä.

Miksi alan ylitsevuotavasi selitellä itseäni heti, kun joku vaikuttaa pettyneeltä?

Miksi toisen ihmisen suuttumus saa minut niin levottomaksi?

Miksi minun on vaikea itkeä toisen nähden?

Miksi yritän ratkaista jokaisen ahdistavan ajatuksen, vaikka tiedän, ettei kaikkeen voi saada varmuutta?

Näiden reaktioiden taustalla voi olla opittuja käsityksiä siitä, mitä tunteet merkitsevät ja mitä niiden kanssa pitäisi tehdä.

Miksi tunteiden välttely tuntuu niin toimivalta?

Ihminen oppii luonnostaan välttämään asioita, jotka aiheuttavat kipua tai uhkaavat turvallisuutta. Jos kosketamme kuumaa liettä, vedämme kätemme pois. Jos kohtaamme vaarallisen tilanteen, pyrimme suojautumaan.

Sama oppimismekanismi toimii myös psykologisella tasolla.

Kun jokin tilanne herättää ahdistusta ja poistumme tilanteesta, ahdistus saattaa helpottaa. Kun jätämme vaikean keskustelun käymättä, vältymme hetkellisesti pelkäämältämme ristiriidalta. Kun emme hae haluamaamme työpaikkaa, meidän ei tarvitse kohdata mahdollista torjutuksi tulemista.

Välttely siis toimii. Ainakin lyhyellä aikavälillä.

Käyttäytymispsykologiassa tätä voidaan selittää negatiivisen vahvistamisen avulla. Kun jokin käyttäytyminen poistaa epämiellyttävän kokemuksen tai vähentää sitä, kyseinen käyttäytyminen voi vahvistua.

Jos esimerkiksi jännität esiintymistä ja päätät perua puheenvuorosi, saatat tuntea välitöntä helpotusta. Mielesi oppii yhdistämään välttämisen helpotukseen, jolloin seuraavalla kerralla esiintymisestä luopuminen voi tuntua entistä houkuttelevammalta.

Samalla menetät mahdollisuuden oppia, että voisit selviytyä tilanteesta jännityksestä huolimatta.

Vähitellen tällainen toimintatapa voi alkaa kaventaa elämää.

Psykologiassa puhutaan kokemuksellisesta välttämisestä, jolla tarkoitetaan pyrkimystä välttää tai muuttaa epämiellyttäviä sisäisiä kokemuksia, kuten ajatuksia, tunteita, muistoja ja kehollisia tuntemuksia.

Kaikki välttäminen ei kuitenkaan ole haitallista. Joskus on tarkoituksenmukaista siirtää huomio muualle, rauhoittaa itseään tai ottaa etäisyyttä kuormittavaan tilanteeseen.

Ongelmalliseksi välttely muuttuu erityisesti silloin, kun se alkaa ohjata valintojamme vastoin omia tavoitteitamme ja arvojamme.

Ihminen voi esimerkiksi kaivata läheisyyttä mutta vältellä haavoittuvuutta. Hän voi toivoa muutosta työelämäänsä mutta vältellä epäonnistumisen mahdollisuutta. Hän voi haluta oppia asettamaan rajoja mutta pelätä toisen ihmisen pettymystä niin paljon, että jatkaa omien tarpeidensa sivuuttamista.

Tällöin elämä alkaa vähitellen järjestyä sen ympärille, mitä emme halua kokea.

Voiko tunteita todella hallita?

Voit päättää, ettet tänään mene tiettyyn paikkaan tai tapaa tiettyä ihmistä. Voit sulkea television, poistua meluisasta tilasta tai vetää kätesi pois kuumalta liedeltä.

Mutta voitko samalla tavalla päättää, ettet enää tunne ahdistusta?

Voitko käskeä itseäsi olemaan loukkaantumatta? Tai päättää, ettei jokin muisto enää herätä surua?

Voimme vaikuttaa tunteisiimme monin tavoin, mutta emme voi hallita niiden syntymistä täydellisesti. Tunteet muodostuvat monimutkaisessa vuorovaikutuksessa, johon osallistuvat muun muassa aiemmat kokemuksemme, tilanteesta tekemämme tulkinnat, keholliset reaktiot ja ympäristömme.

Jos pidämme kaikkia epämiellyttäviä tunteita merkkinä siitä, että jokin on vialla, saatamme alkaa pelätä myös itse tunnekokemusta.

Ahdistuksen lisäksi syntyy ahdistusta siitä, että ahdistaa.

Surun lisäksi voi herätä häpeää siitä, ettei ole jo päässyt surustaan yli.

Suuttumisen jälkeen saatamme syyttää itseämme siitä, että ylipäätään suutumme.

Näin alkuperäisen tunteen ympärille alkaa rakentua uusia tulkintoja ja reaktioita, jotka voivat lisätä psykologista kuormitusta.

Sisäinen huone. Harjoitus tunteiden hyväksymiseen

Kuvittele mielessäsi suuri huone, jossa on kaksi ovea.

Tämä huone kuvaa sisäistä kokemusmaailmaasi. Siellä ovat ajatuksesi, tunteesi, muistosi, mielikuvasi ja keholliset tuntemuksesi.

Huoneeseen saapuu jatkuvasti vierailijoita.

Osa heistä on mieluisia. Ilo, innostus, rakkaus ja onnistumisen kokemukset saavat tulla sisään ilman suurempaa vastustusta.

Mutta toiset vierailijat herättävät sinussa vastahakoisuutta.

Kun ahdistus ilmestyy ovelle, yrität sulkea sen ulkopuolelle. Kun häpeä pyrkii sisään, kiirehdit estämään sen pääsyn. Pelon, surun ja epävarmuuden kohdalla toimit samoin.

Vähitellen huomaat käyttäväsi lähes kaiken aikasi ovien vartioimiseen.

Tarkkailet jatkuvasti, mitä seuraavaksi saapuu, ja yrität ennakoida, miten voisit estää epämiellyttävien vierailijoiden tulon.

Huoneessa ei ole enää kovin levollista.

Et ehdi keskittyä siihen, mitä haluaisit siellä tehdä, koska huomiosi on kiinnittynyt ei-toivottujen vieraiden torjumiseen.

Kuvittele sitten, että lakkaat hetkeksi vartioimasta ovia.

Annat vierailijoiden tulla ja mennä.

Et yritä pakottaa pelkoa poistumaan etkä vaadi surua katoamaan ennen kuin voit jatkaa tekemisiäsi.

Huomaat niiden läsnäolon, mutta sinun ei tarvitse käyttää kaikkea huomiotasi niihin.

Voit keskustella yhden vierailijan kanssa, antaa toisen istua rauhassa ja jatkaa itse jotakin sinulle merkityksellistä.

Tämän mielikuvaharjoituksen tarkoituksena ei ole opettaa pitämään kaikista tunteista. Sen avulla voi kuitenkin tarkastella, kuinka paljon energiaa kuluu yrityksiin kontrolloida omaa sisäistä kokemusmaailmaa.

Mitä tapahtuisi, jos sinun ei tarvitsisi jatkuvasti arvioida, onko jokin tunne sallittu, sopiva tai hyväksyttävä?

Tunteiden hyväksyminen ei tarkoita, että kaikki ajatukset olisivat totta

Tunteiden hyväksymiseen liittyy yksi tärkeä väärinkäsitys.

Jos hyväksyn tunteeni, tarkoittaako se, että minun pitäisi myös uskoa sen kertoma tarina?

Ei tarkoita.

Voit kokea voimakasta häpeää, vaikka et olisi tehnyt mitään hävettävää. Voit tuntea itsesi ulkopuoliseksi, vaikka muut eivät tarkoituksellisesti sulkisi sinua pois. Voit pelätä epäonnistumista tilanteessa, jossa sinulla on hyvät edellytykset onnistua.

Tunteen kokeminen ja tunteen pohjalta tehdyn tulkinnan paikkansapitävyys ovat eri asioita.

Tämän ymmärtäminen on keskeistä myös kognitiivisessa terapiassa.

Kun opimme tunnistamaan omia automaattisia ajatuksiamme, uskomuksiamme ja tulkintatapojamme, voimme alkaa suhtautua niihin tutkivammin.

Sen sijaan, että pitäisimme jokaista tunnetta todisteena todellisuudesta, voimme kysyä, mistä kokemus syntyy ja mitä muita mahdollisia tulkintoja tilanteesta voisi tehdä.

Samalla voimme harjoitella suhtautumaan itse tunteeseen hyväksyvämmin.

Tavoitteena ei ole loputon omien ajatusten analysointi eikä jatkuva yritys saavuttaa täydellinen sisäinen rauha. Tavoitteena on kehittää joustavuutta siinä, miten suhtaudumme kokemuksiimme ja toimimme niiden kanssa.

Harjoitus: tunnista omat tunteiden välttelyn keinot

Seuraava harjoitus auttaa sinua tarkastelemaan, millaisia tapoja olet oppinut käyttämään vaikeiden tunteiden käsittelyssä.

Valitse jokin viimeaikainen tilanne, jossa koit ahdistusta, pelkoa, häpeää, surua tai muuta epämiellyttävää tunnetta.

Pohdi seuraavia kysymyksiä rauhassa.

1. Mitä tilanteessa tapahtui?

Kuvaile mahdollisimman konkreettisesti, mitä tapahtui ennen tunteen heräämistä.

2. Mitä tunsit ja ajattelit?

Millaisia tunteita, kehollisia tuntemuksia ja automaattisia ajatuksia huomasit?

3. Mitä yritit tehdä tunteelle?

Yrititkö rauhoitella itseäsi, etsiä varmuutta, siirtää huomiosi muualle, vetäytyä, miellyttää, kontrolloida tilannetta tai tukahduttaa kokemuksesi?

4. Mitä toimintasi sai aikaan lyhyellä aikavälillä?

Helpottiko olosi? Vähenikö ahdistus? Saitko hetkellisesti turvallisemman tunteen?

5. Millaisia seurauksia samalla toimintatavalla on ollut pidemmällä aikavälillä?

Onko se auttanut sinua elämään haluamallasi tavalla vai joutunut kaventamaan valintojasi?

6. Mitä voisit tehdä seuraavalla kerralla toisin?

Miten voisit suhtautua tunteeseesi ilman, että sinun tarvitsee välittömästi päästä siitä eroon? Mikä olisi tilanteessa omien arvojesi mukainen teko?

Harjoituksen tarkoituksena ei ole arvioida, oletko käsitellyt tunteitasi oikein tai väärin. Tarkoituksena on tulla tietoisemmaksi siitä, mitä olet oppinut tekemään ja palvelevatko nämä toimintatavat edelleen sinua.

Uudenlainen suhde tunteisiin on mahdollista oppia

Lapsuudessa omaksutut käsitykset tunteista eivät ole muuttumattomia.

Vaikka olisimme oppineet pitämään tiettyjä tunteita hävettävinä, vaarallisina tai sietämättöminä, voimme myöhemmin rakentaa niihin uudenlaisen suhteen.

Tämä tapahtuu vähitellen uuden ymmärryksen ja uusien kokemusten kautta.

Kun ihminen huomaa voivansa tuntea pettymystä ilman, että hänen tarvitsee syyttää itseään, syntyy uudenlaista oppimista.

Kun hän uskaltaa asettaa rajan toisen mahdollisesta suuttumuksesta huolimatta, hän voi oppia, ettei ristiriita automaattisesti tarkoita ihmissuhteen menettämistä.

Kun hän kohtaa ahdistusta herättävän tilanteen ja huomaa selviytyvänsä siitä, hänen käsityksensä omista mahdollisuuksistaan voi muuttua.

Tunteiden käsittelyn oppiminen ei siis ole pelkästään sitä, että opimme rauhoittamaan itseämme tehokkaammin. Siihen kuuluu myös omien tulkintojen tutkiminen, käyttäytymisen muuttaminen ja sellaisten kokemusten mahdollistaminen, jotka haastavat aiempaa oppimistamme.

Ehkä tärkeimpiä kysymyksiä onkin, kuinka paljon omaa elämäämme ohjaavat edelleen ne säännöt, jotka opimme silloin, kun meillä ei ollut mahdollisuutta arvioida niitä itse.

Saanko olla vihainen?

Saanko tuottaa pettymyksen?

Saanko pelätä ja silti toimia?

Saanko olla surullinen ilman, että minun täytyy kiirehtiä takaisin hyvään oloon?

Ja ennen kaikkea: tarvitseeko minun päästä eroon epämiellyttävästä tunteesta ennen kuin voin tehdä itselleni merkityksellisiä asioita?

Joskus muutos alkaa siitä, että lakkaamme pitämästä omaa sisäistä kokemusmaailmaamme jatkuvana korjausprojektina ja alamme suhtautua siihen uteliaammin.

Emme voi valita kaikkia tunteita, joita elämä meissä herättää. Voimme kuitenkin oppia tunnistamaan, milloin vanhat toimintatapamme alkavat ohjata valintojamme, ja harjoitella toimimaan myös toisin.

Sillä on merkitystä, mitä olemme oppineet tunteistamme. Mutta yhtä paljon merkitystä on sillä, mitä voimme niistä vielä oppia.

Soulwayn Freedom to Be -valmennuksessa tutkimme muun muassa tunteiden säätelyä, opittuja uskomuksia, automaattisia ajatusmalleja ja kokemuksellista välttämistä. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä omasta toiminnasta ja vahvistaa kykyä tehdä tietoisempia, itselle merkityksellisiä valintoja.

Ymmärrä itseäsi, muuta elämäsi.