Hermosto, ylivire ja alavire – miksi kehosi toimii näin ja miten hermostovalmennus voi auttaa?

Miksi tiedät järjellä, että olet turvassa, mutta kehosi käy silti kierroksilla?

Miksi pienikin kommentti voi tuntua suhteettoman isolta?

Miksi et saa itseäsi rauhoittumaan, vaikka elämässä ei juuri nyt ole mitään akuuttia hätää?

Tai miksi joskus käy aivan päinvastoin: mikään ei oikein kiinnosta, mikään ei huvita ja jopa tavalliset asiat tuntuvat ylivoimaisilta?

Kyse ei välttämättä ole siitä, että sinussa olisi jotain vialla.

Yksi tärkeä näkökulma löytyy hermostosta.

Ja vielä syvemmältä siitä, miten ihmisen hermosto on evoluution aikana rakentunut selviytymään uhkista.

Hermostosi ei ole suunniteltu tekemään sinusta onnellista – vaan pitämään sinut hengissä

Tämä on yksi tärkeimmistä asioista, jotka kannattaa ymmärtää omasta hermostosta.

Hermoston ensisijainen tehtävä ei ole varmistaa, että tunnet olosi koko ajan hyväksi.

Sen tehtävä on auttaa sinua selviytymään.

Evoluution näkökulmasta nopea reagointi mahdolliseen uhkaan on ollut valtava etu.

Jos esi-isämme havaitsi petoeläimen, ei ollut kovin hyödyllistä jäädä analysoimaan:

“Mielenkiintoista, koen tässä nyt hieman turvattomuutta. Pitäisiköhän minun ensin selvittää, onko tämä tunne täysin rationaalinen?”

Piti toimia.

Taistella.

Paeta.

Jähmettyä.

Tai löytää jokin muu tapa selviytyä.

Lyhytkestoinen stressireaktio onkin elimistön erittäin tehokas selviytymismekanismi: se mobilisoi energiaa ja tarkkaavaisuutta silloin, kun tarvitaan nopeaa toimintaa. 

Ongelma on siinä, että nykyihmisen hermosto joutuu käyttämään samaa biologista järjestelmää tilanteissa, jotka eivät ole fyysisesti hengenvaarallisia.

Nykyajan uhka ei välttämättä ole karhu

Nykyään harva meistä joutuu pakenemaan petoeläintä.

Sen sijaan hermostoa voivat aktivoida esimerkiksi:

• pomon viesti
• riita parisuhteessa
• lapsen kiukku
• sähköpostin odottaminen
• taloudellinen epävarmuus
• tunne siitä, ettei kelpaa
• sosiaalinen ulkopuolisuus
• epäonnistumisen pelko
• jatkuva suorittaminen
• muiden mielialojen tarkkailu
• epävarmuus tulevaisuudesta.

Hermostolle uhka ei aina tarkoita fyysistä vaaraa.

Aivot arvioivat jatkuvasti ympäristöä, kehon tuntemuksia, muistoja ja tilanteita ja muodostavat ennusteita siitä, mitä saattaa tapahtua seuraavaksi.

Siksi kehosi voi reagoida voimakkaasti myös tilanteeseen, jonka tietoinen mielesi tietää turvalliseksi.

Ylivire – kun hermosto painaa kaasua

Ylivireessä hermoston aktiivisuus on koholla.

Kehosi valmistautuu toimintaan.

Saatat:

• olla jatkuvasti kiireinen
• tehdä asioita tehokkuuden pakosta
• olla kärsimätön
• ärsyyntyä helposti
• purra hampaita yhteen
• jännittää hartioita
• nukkua huonosti
• tarkkailla ympäristöä
• murehtia
• suunnitella kaiken etukäteen
• kokea, ettet pysty pysähtymään.

Ja joskus ylivire näyttää ulospäin juuri siltä, että ihminen “pärjää todella hyvin”.

Hän käy töissä.

Hoitaa lapset.

Liikkuu.

Tekee ruokaa.

Vastaa viesteihin.

Pyörittää arkea.

Ja samaan aikaan hänen hermostonsa huutaa:

“Pidä liikkeessä. Älä pysähdy.”

Alavire – kun järjestelmä ei enää jaksa

Toisessa ääripäässä on alavire.

Kun kuormitusta on ollut paljon tai palautuminen ei ole riittävää, ihminen voi kokea energian ja toimintakyvyn laskua.

Alavire voi näyttäytyä esimerkiksi:

• väsymyksenä
• saamattomuutena
• vetäytymisenä
• aloittamisen vaikeutena
• sumuisena olona
• motivaation puutteena
• tunteiden latistumisena
• kokemuksena siitä, ettei mikään oikein tunnu miltään.

Silloin ihminen saattaa ajatella:

“Miksi olen tällainen?”

“Miksi en saa itseäni liikkeelle?”

“Miksi muilla on energiaa ja minulla ei?”

Mutta joskus kyse ei ole tahdonvoiman puutteesta.

Kyse voi olla siitä, että järjestelmä on kuormittunut.

Toki alavireellä voi olla monia muitakin syitä, eikä kaikkia oireita pidä selittää hermostolla. Pitkittyneessä tai voimakkaassa oireilussa on tärkeää arvioida tilannetta myös terveydenhuollossa.

Hermoston ongelma ei ole se, että se reagoi

Tämä on tärkeä ero.

Hermosto ei tee virhettä silloin, kun se reagoi.

Se tekee juuri sitä, mitä sen kuuluu tehdä.

Haaste syntyy silloin, kun hälytysjärjestelmä aktivoituu liian helposti, liian usein tai palautuminen jää puutteelliseksi.

Stressijärjestelmien on tarkoitus aktivoitua ja myös sammua. Jos niitä aktivoidaan toistuvasti tai ne eivät palaudu tehokkaasti, elimistöön voi muodostua niin sanottua allostaattista kuormitusta – pitkän aikavälin “hintaa” jatkuvasta sopeutumisesta. 

Siksi tavoitteena ei ole päästä eroon stressistä.

Tavoitteena on rakentaa hermostolle enemmän joustavuutta.

Hermoston joustavuus on tärkeämpää kuin jatkuva rauhallisuus

Tasapainoinen hermosto ei tarkoita sitä, että olet aina zen.

Sinun ei tarvitse olla koko ajan rauhallinen.

Elämään kuuluu innostusta, jännitystä, surua, vihaa, stressiä, iloa ja toimintaa.

Oleellisempaa on:

Pystytkö aktivoitumaan silloin, kun tarvitset energiaa?

Pystytkö palaamaan takaisin palautumisen tilaan?

Pystytkö kohtaamaan vaikeita tunteita ilman, että ne vievät sinut pitkäksi aikaa mukanaan?

Pystytkö olemaan turvassa myös silloin, kun kaikki ei ole hallinnassasi?

Tätä voidaan kutsua hermoston joustavuudeksi.

Mutta miksi samat tilanteet triggeröivät aina uudelleen?

Tässä kohtaa pelkkä “rauhoita hermostosi” -ajattelu jää mielestäni liian pinnalliseksi.

Koska hermostoon vaikuttaa se, mitä nykyhetkessä tapahtuu – mutta myös se, mitä olet oppinut elämäsi aikana.

Aivot ja hermosto eivät reagoi tyhjiössä.

Aiemmat kokemukset, opitut mallit, muistot ja ennusteet vaikuttavat siihen, miten nykyhetkeä tulkitaan. Tutkimuksessa stressin ja aivojen muovautuvuuden välinen yhteys on hyvin laaja kokonaisuus, jossa aivot ja keho vaikuttavat jatkuvasti toisiinsa. 

Siksi esimerkiksi läheisen huono mieli voi aktivoida yhden ihmisen täysin eri tavalla kuin toisen.

Toiselle se on vain huono päivä.

Toisen keholle se voi tarkoittaa:

“Nyt tapahtuu jotain pahaa.”

Ja silloin ihminen saattaa alkaa miellyttää.

Selitellä.

Kontrolloida.

Vetäytyä.

Suorittaa.

Yrittää korjata kaiken.

Tai sulkeutua kokonaan.

Tässä kohtaa alitajunta tulee mukaan

Kaikkea käyttäytymistämme emme ohjaa tietoisella päätöksellä.

Meillä on opittuja automaattisia tapoja havaita, tulkita ja reagoida tilanteisiin.

Siksi voit esimerkiksi tietää järjellä:
“Minun ei tarvitse miellyttää kaikkia.”

Ja silti huomata miellyttäväsi.

Voit tietää:
“Minun ei tarvitse kontrolloida kaikkea.”

Ja silti huomata kontrolloivasi.

Voit tietää:
“Olen riittävä.”

Ja silti tuntea kehossasi, ettet ole.

Tässä kohtaa pelkkä tiedon lisääminen ei välttämättä riitä.

Tarvitaan myös kokemuksellista muutosta.

Siksi Freedom to Be on rakennettu hermostovalmennukseksi

Freedom to Be ei ole rakennettu ajatukselle, että sinun pitäisi vain ajatella positiivisemmin tai opetella muutama rentoutusharjoitus.

Se on rakennettu kokonaisvaltaisemman muutoksen ympärille.

Mieli.


Keho.


Hermosto.


Tunteet.


Ajattelu.


Opitut uskomukset.


Alitajuiset toimintamallit.


Turvallisuuden kokemus.

Kaikki nämä vaikuttavat toisiinsa.

Siksi Freedom to Be lähestyy muutosta useasta suunnasta.

Tavoitteena ei ole ainoastaan ymmärtää:

“Miksi toimin näin?”

Vaan myös päästä työskentelemään sen kanssa, miksi kehosi ja mielesi jatkavat saman mallin toistamista, vaikka tietoinen mielesi haluaisi jo jotain muuta.

Miksi pelkkä puhuminen ei aina riitä?

Moni ihminen osaa analysoida itseään aivan uskomattoman hyvin.

Hän tietää:

“Tämä johtuu lapsuudestani.”

“Minulla on tämä tunnelukko.”

“Olen perfektionisti.”

“Minulla on hylätyksi tulemisen pelko.”

“Tiedän, että minun pitäisi asettaa rajoja.”

Mutta ymmärtäminen ja muuttuminen eivät ole sama asia.

Voit ymmärtää itsesi puhki ja silti reagoida automaattisesti samalla tavalla.

Siksi kokonaisvaltaisessa hermostovalmennuksessa tarvitaan myös kokemuksellista työskentelyä.

Kun työskentelyssä yhdistetään esimerkiksi kehon ja hermoston säätelyä, ajattelun tarkastelua, tunnetyöskentelyä, mielikuvatyöskentelyä ja alitajuisia toimintamalleja, muutosta voidaan lähestyä useasta suunnasta.

Sinun ei tarvitse korjata itseäsi

Ehkä kaikkein tärkein asia on tämä:

Hermostosi ei ole rikki.

Se on oppinut.

Se on sopeutunut.

Se on yrittänyt suojella sinua niillä keinoilla, joita sillä on ollut käytettävissään.

Mutta se, mikä on joskus ollut tarpeellinen selviytymisstrategia, ei välttämättä enää palvele tämänhetkisessä elämässäsi.

Siksi kysymys ei ole:
“Miten saan itseni lopettamaan tämän?”

Vaan:
“Mitä hermostoni yrittää suojella minussa?”

Ja sen jälkeen:
“Voisiko sille opettaa uuden tavan?”

Hermostovalmennuksessa ei opetella vain rauhoittumaan

Tämä on myös Freedom to Ben ydin.

Tavoitteena ei ole tehdä sinusta ihmistä, joka ei enää koskaan stressaa.

Tavoitteena on auttaa sinua rakentamaan enemmän sisäistä turvallisuutta, kapasiteettia ja joustavuutta.

Että pystyt olemaan itsesi kanssa myös silloin, kun elämä on vaikeaa.

Että pystyt tuntemaan ilman, että tunne määrittää koko toimintaasi.

Että pystyt asettamaan rajoja ilman jatkuvaa syyllisyyttä.

Että pystyt olemaan rakkaudessa ilman, että sinun täytyy kadottaa itsesi.

Että pystyt lepäämään ilman, että sinun tarvitsee ensin ansaita lepoa.

Että sinun ei tarvitse enää käyttää koko elämääsi siihen, että yrität tuntea olosi turvalliseksi.

Ehkä sinun ei tarvitsekaan tulla uudeksi ihmiseksi.

Ehkä sinun tarvitsee vain opettaa hermostollesi, että sinun ei tarvitse enää selviytyä samalla tavalla kuin ennen.

Ja juuri siitä Freedom to Be on rakennettu.

Kokonaisvaltaisesta hermostovalmennuksesta, jossa muutosta lähestytään mielen, kehon, tunteiden, hermoston ja alitajuisten toimintamallien kautta.

Todellinen muutos ei ole vain sitä, että tiedät mitä pitäisi tehdä.

Se on sitä, että pystyt lopulta myös toimimaan uudella tavalla – silloinkin, kun elämä painaa juuri niistä nappuloista, joissa ennen automaattisesti palasit vanhaan toimintatapaan.