Trauma - mitä se oikeasti on, ja miksi se ei ole vain menneisyyden muisto

Sana trauma tulee kreikan kielestä, ja tarkoittaa kirjaimellisesti haavaa. Lääketieteessä se viittaa fyysiseen vammaan, mutta psykologisessa kontekstissa puhutaan psyykkisestä tai emotionaalisesta haavasta, joka ei ole päässyt paranemaan.

Vaikka psykologisia traumoja on ollut aina, niiden tutkimus sai varsinaisesti alkunsa 1900-luvun alussa hysteriaa tutkineiden neurologien, kuten Jean-Martin Charcot’n, Pierre Janet’n ja myöhemmin Sigmund Freudin työn myötä. Moderni traumapsykologia lähti kuitenkin todenteolla liikkeelle vasta 1970-luvulla Vietnamin sodan veteraanien posttraumaattisen stressihäiriön (PTSD) tutkimuksista, jolloin alettiin ymmärtää, ettei trauma ole vain tapahtuma menneisyydessä – vaan fyysinen ja neurobiologinen vaste, joka jää kehoon elämään.

Mitä aivoissa ja hermostossa tapahtuu, kun traumatisoidumme?

Trauma ei ole se, mitä tapahtuu, vaan se, miten keho ja hermosto reagoivat siihen, mitä tapahtuu. Kun ihminen kohtaa tapahtuman, jonka voimakkuus ylittää hänen kyvyn säädellä omaa stressiä tai vaikuttaa tilanteen kulkuun, seuraa traumatisoituminen.

1. Hermosärö: HPA-akselin ylikuormitus

Trauma aktivoi hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakselin (HPA), joka säätelee elimistön stressireaktiota.

Käytännössä:

• Kortisoli ja adrenaliini tulvivat elimistöön.

• Sympaattinen hermosto menee hälytystilaan ("taistele tai pakene").

• Jos toimintamahdollisuus puuttuu, keho voi jäätyä tai lamaantua (fawn / freeze -reaktio).
  
  
  

2. Aivokytkentöjen uudelleenjärjestely

Trauman aikana ja sen jälkeen tapahtuu merkittäviä muutoksia aivojen toiminnassa:

• Amygdala, pelon ja uhkien tunnistamisen keskus, yliaktivoituu.

• Hippokampus, joka vastaa tapahtumien ajallis-paikallisesta jäsentelystä, voi kutistua ja menettää osan toiminnastaan.

• Prefrontaalinen aivokuori, joka säätelee tunteita ja tekee rationaalisia päätöksiä  vaimentuu ja menettää yhteyden limbiseen järjestelmään.
  Toisin sanoen: aivot siirtyvät selviytymistilaan, jossa tunteet ottavat vallan ja järki suljetaan pois.

Tämän vuoksi trauma ei ole “vain muisto”. Se on jatkuva neurofysiologinen tila, joka aktivoituu automaattisesti tietyissä tilanteissa, ilman tietoista valintaa. Keho muistaa, vaikka mieli ei muista.

Kun trauma ei jää kehoon - vaan identiteettiin: häpeä, syyllisyys ja itseinho

Moderni traumaterapia (esim. Gabor Maté, Janina Fisher, Pat Ogden) on tuonut esiin sen, että suurimman osan pitkäaikaisen trauman kivusta ei aiheuta itse tapahtuma, vaan siitä seuranneet sisäiset tulkinnat ja identiteettitasolle iskostuneet käsitykset itsestä.

Erityisesti häpeä, syyllisyys ja itseinho ovat traumaattisen kokemuksen syvimpiä sisäisiä seurauksia.

Trauma ei kysy vain “mitä sinulle tapahtui”, vaan pakottaa kysymään:
“Miksi minusta tuli tällainen?”

 

Häpeä

Häpeä ei ole tunne siitä, että tein jotain väärin, vaan että olen jotain väärää. Traumatisoitunut mieli rakentaa usein tarinan, jossa kokija kantaa vastuuta tapahtumista, joihin hänellä ei ollut vaikutusvaltaa. Tämä on erityisen totta lapsuudessa – jos jotain tapahtui, lapsi ei ajattele: “Vanhempani epäonnistuivat.” Hän ajattelee: “Minussa on jotain vialla.”

Syyllisyys

Traumatisoitunut ihminen kokee syyllisyyttä usein myös siitä, että hän ei pystynyt puolustautumaan, sanomaan ei, tai ymmärtämään tilannetta. Tämä ns. toissijainen syyllisyys voi olla jopa pahempi kuin alkuperäinen tapahtuma, koska se jää asumaan mieleen tarinana siitä, että oma reaktio oli väärä.

Itseinho

Pitkittyneessä traumassa tämä kaikki voi kiteytyä itseinhoksi, jossa ihminen ei enää vain kärsi – vaan aktiivisesti vihaa itseään, syyttää itseään, häpeää olemassaoloaan. Tällöin koko minäkuva rakentuu kivun varaan.

Tästä syntyy trauma-identiteetti

Trauma ei ole vain tapahtuma tai oire, vaan se voi rakentaa ihmisen identiteetin. Siitä tulee linssi, jonka läpi maailma nähdään, ja suodatin, jonka läpi kaikki kokemukset tulkitaan.

“Minua ei voi rakastaa.”
“Minun pitää pärjätä yksin.”
“Jos olen heikko, minut hylätään.”
“Jos olen tilaa vievä, olen uhka.”

Tämä identiteetti on looginen selviytymisratkaisu. Mutta se on samalla se, mikä estää toipumista.

Miten tästä pääsee eteenpäin?

Ei nopeilla neuvoilla. Ei self help -mantralla. Ei sillä, että “päästetään irti.”
Trauma vaatii turvaa. Kehollista läsnäoloa. Ajattelun uudelleen rakentamista. Itsen vähittäistä palauttamista niistä sirpaleista, joihin se joskus hajosi.

Trauma ei parane ymmärtämällä, vaan kokemuksella siitä, että jokin sisälläni on turvassa nyt.

🔍 Traumatietoiset kysymykset itselle

1. Missä kohtaa elämääni joudun edelleen pienentämään itseäni pysyäkseni hyväksyttävänä tai turvassa?
   → Tämä kysymys avaa mahdollisia kehollisia tai sosiaalisia jännitystiloja, joita trauma on opettanut suojakeinoina.
   
   

2. Milloin aloin uskoa, että minun pitää selvitä yksin?
   → Tunnistaa varhaista emotionaalista yksinjäämistä, joka usein jää näkymättömäksi traumaksi.
   
   

3. Minkälaisiin tilanteisiin kehoni reagoi nykyään ylivoimaisella häpeällä, jähmettymisellä tai sisäisellä pakolla miellyttää?
   → Auttaa yhdistämään nykyhetken hermostolliset vasteet menneisiin selviytymiskeinoihin.
   
   

4. Kun tunnen syyllisyyttä tai häpeää, mitä kaipaisin sen sijaan?
   → Suuntaa huomion pois itsearvostelusta kohti hoivaa ja säätelyä.
   
   

5. Kenen katseessa minä alun perin opin tarkkailemaan ja rajoittamaan itseäni?
   → Paljastaa mahdollisen kiintymyssuhteen vaikutuksen omanarvontuntoon ja tilan ottamiseen.
   
   

6. Mikä osa minusta edelleen uskoo, että jos olen tarpeellinen toisille, olen turvassa?
   → Kutsuu lempeään tutkiskeluun hoivaajan tai miellyttäjän roolista, joka syntyy usein tunnesiteiden ehdollisuudesta.
   
   

7. Mitä kehon reaktiot (jännitys, turtumus, ylivireys) yrittävät suojella minua näkemästä tai tuntemasta?
   → Vahvistaa yhteyttä somaattiseen viisauteen ja paljastaa välttämisen taustalla olevan tarpeen.
   
   

8. Mitä tarinaa trauma on saanut minut kertomaan itsestäni – ja onko se enää totta?
   → Tuo näkyväksi identiteettitason uskomuksia, jotka voidaan uudelleenkirjoittaa.

Kuuntele täältä meditaatio "Maadoittuminen ja tunteiden hyväksyminen".