"En ole kone" – Mitä resilienssi oikeasti on, ja miksi siitä pitäisi puhua rehellisesti?

Olin kouluttamassa kesäkuun alussa erään kaupungin tiimiä. Aloitin kysymyksellä: ”Miltä teistä tuntuu, kun kuulette sanan resilienssi?”

Ensireaktiot olivat kaikkea muuta kuin korulauseita:

”Vituttaa olla taas koulutuksessa. Yksi muotisana lisää sille, miten meidän pitäisi kestää ja jaksaa enemmän.”

”Onko tämä taas joku tapa saada meidät syyllistymään siitä, että ei jaksa kaikkea?”

 

Kiitin. Avoimuudesta, rehellisyydestä ja rohkeudesta. Juuri siinä – vastarinnassa ja uupumuksen sanoittamisessa – on resilienssin todellinen ydin.

Mikä on resilienssi? Ja miksi se ei tarkoita jaksamista enemmän?

Resilienssi ei ole kyky purra hammasta ja jatkaa. Se ei ole sitkeyttä hinnalla millä hyvänsä. Resilienssi tarkoittaa kykyä toipua, säädellä itseään, palautua ja rakentaa uutta merkitystä vaikeuksien jälkeen. Se ei ole vain mielentila – vaan kehon, hermoston ja yhteyden tila.

Resilienssi alkaa siitä, että ihminen saa olla ihminen. Ei kone.

Resilienssi rakentuu hermoston turvasta

Trauman ja kuormituksen keskellä ei auta pelkkä positiivinen ajattelu. Tarvitaan konkreettisia keinoja tunnistaa automaattiset reaktiot ja löytää tilaa uudelle toiminnalle.

Yksi näistä keinoista on DKT:n ketjuanalyysi, joka opettaa ymmärtämään, miten tunneketjut rakentuvat:

Tapahtuma → ajatus → tunne → toiminta → seuraus

Kun tunnistamme ketjun, voimme pysähtyä ennen kuin automatiikka vie mukanaan.

Resilienssin kuusi ulottuvuutta

1. Itsetuntemus – Miten reagoit stressiin ja pettymyksiin?

2. Tunnesäätely – Osaanko olla tunteideni kanssa, ilman että jään niihin kiinni?

3. Yhteys – Onko minulla edes yksi ihminen, joka näkee minut kokonaan?

4. Merkitys – Voiko kipu kytkeä minut uudelleen elämään?

5. Rajojen tunnistaminen – Mikä on minun ja mikä toisen vastuuta?

6. Toimijuus – Pienikin valinta voi kasvattaa sisäistä ohjausta.

Resilienssi syntyy rehellisyydestä, ei pakosta

Koulutuksen lopussa osallistujat kiittivät – ja halasivat. Yksi sanoi:

”Kiitos, että ymmärsin olevani ihminen. En kone. Mun ei tarvitse päästä yli kaikesta heti.”

 

Ja juuri se on resilienssiä:
✔ Pysähdy, kun huomaat toimivasi automaattisesti
✔ Kysy: Mitä oikeastaan tunnen?
✔ Mitä kaipaan juuri nyt?

Resilienssi ei ole tavoite. Se on suunta.
Suunta kohti yhteyttä, tunnetta turvasta ja sitä, että saa olla kokonainen.

Ja kokonainen sinä olet jo.

Reetta