Itsensä arvostaminen on sen tietämistä, että koko ajan valitsee tunteensa

Itsekunnioitus. Itsetunto. Itsensä arvostaminen.
Kolme sanaa, jotka kuulostavat samalta, mutta merkitsevät eri asioita.
Moni puhuu itsetunnosta, harva elää todeksi itsensä kunnioitamista.

Itsetunto voi vaihdella - se on suhde.
Itsekunnioitus taas on vakaus, perusta, johon tuo suhde rakentuu.
Ja itsensä arvostaminen syntyy, kun nuo kaksi ovat linjassa, eli sisäisyys ohjaa toimintaa.

Kun ihminen on yhteydessä omaan sisäiseen totuuteensa, hän ei enää tarvitse muiden hyväksyntää toimiakseen.

Hän seisoo arvojensa takana silloinkin, kun se ei ole helppoa.
Olemme lahjomattomuuden ytimessä, se on uskollisuutta sille, minkä tietää oikeaksi - ei sen vuoksi, että joku näkisi, siitä saisi glorifiointia, vaan koska sisin tietää.

Itsekunnioitus on teko, ei tunne

Itsekunnioitus ei ole sitä, mitä ajattelet itsestäsi.
Se on sitä, miten toimit, myös silloin kun kukaan ei näe.

Se on sitä, ettet petä itseäsi, vaikka kukaan muu ei tietäisi.
Sitä, että valitset vaikeammankin reitin, jos se on linjassa arvojesi kanssa.

Moni meistä on oppinut kiltteyden, miellyttämisen ja sopeutumisen kautta elämään jonkun toisen totuuden mukaisesti.

Ja silti sisimmässä on pieni ääni, joka kuiskaa: “Tämä ei ole minun elämäni.”
Se ääni on itsekunnioitus. Se ei huuda, ja kuten olet huomannut, se ei myöskään katoa.

“He who has a why to live can bear almost any how.”
– Friedrich Nietzsche

Itsetunto on suhde - jatkuvaa liikettä

Itsetunto ei ole ominaisuus, joka joko on tai ei ole.
Se on elävä, muuttuva suhde.
Suhde siihen, miten näet itsesi suhteessa muihin, maailmaan ja arvoihisi.

Jos laulat suihkussa, se ei vielä kerro itsetunnosta.
Mutta jos uskallat laulaa stadionilla - epätäydellisenä, hermostuneena ja silti omana itsenäsi - silloin itsetunto näkyy teoissa.
Itsetunto on rohkeutta olla oma itsesi myös silloin, kun on helpompi piiloutua.

Itsetunto on itseensä uskomista tietäen, että on tehnyt parhaansa/riittävän, vaikka jo muutaman päivän kuluttua löytäisikin paremman toimintatavan. Itsetunto on tunnustuksen antamista itselleen siitä, minkä tekee oikein, eikä itsensä syyttämistä siitä minkä tekee väärin. Se on itsensä kanssa sovussa olemista.

Toiset meistä ponnistelevat kovasti koko ajan. He piiskaavat itseään jatkuvasti ja juoksevat ympäriinsä eikä mikään tunnu riittävän heille. Kova yrittäminen ja aikaansaaminen eivät välttämättä vie ilon tielle. Kunnioita itseäsi seuraamalla sisäistä rytmiäsi. Lepää, leiki, ajattele ja hiljenny hetkeksi. Tee asioita, jotka ravitsevat sinua, sillä ne nostavat itsetuntoasi.

Sisäiset ristiriidat - ihmisyyden sydän

Jokainen meistä kokee sisäisiä ristiriitoja.
Toinen puoli haluaa kuulua joukkoon, toinen haluaa pysyä uskollisena omalle totuudelleen.

Se kipinä, se hermoston kiristys, jota tunnemme päätöksenteon hetkellä – se on ihmisyyden ytimessä. Mitä minä valitsen.

Aivot yrittävät tasapainottaa kahden järjestelmän välistä kamppailua:
palkitsemisjärjestelmä etsii hyväksyntää ja mielihyvää, kun taas otsalohko ohjaa meitä toimimaan arvojemme mukaisesti.

Kun nämä kaksi törmäävät, saattaa syntyy epämukavuus.
Mutta juuri tuo epämukavuus on paikka, jossa itsekunnioitus syntyy.
Ei helppoudessa, vaan hetkissä, joissa totuus ja päätös testataan.

Ristiriidat eivät ole heikkoutta, ne ovat todiste siitä, että sinussa elää moraalinen ja sielullinen äly.
Eheytyminen ei tarkoita ristiriidattomuutta, vaan kykyä kuulla molempia ääniä ja valita se, joka kunnioittaa totuutta.

Lahjomattomuus, uskollisuus ja sitoutuminen

Itsekunnioitus näkyy siinä, että pidät kiinni valinnoistasi myös silloin, kun kukaan ei näe.
Se ei ole täydellisyyttä, vaan sitoutumista.
Sitoutumista siihen, että elät arvojesi mukaan, vaikka maailma pyytäisi sinua tinkimään niistä.

Lahjomattomuus ei ole kovuutta, vaan syvää lempeyttä.
Se on rehellisyyttä, joka ei tarvitse ääntä.
Kykyä sanoa “ei” silloin, kun sielu sanoo “ei”.
Ja “kyllä” silloin, kun jokin sisällä tietää, että se on oikein – vaikka pelottaisi.

Mistä alkaa itsekunnioitus

1. Tunne arvosi.
   Kirjoita näkyviin kolme asiaa, jotka ovat sinulle pyhiä. Elä niiden mukaan tänään, ei joskus myöhemmin.

2. Huomaa, missä petät itseäsi/elät itseäsi vastaan.
   Ei syyllistääksesi, vaan herätäksesi. Jokainen pienikin “ei” itsellesi on kutsu palata takaisin rehellisyyteen.

3. Kuuntele kehoa.
   Kehon jännitys kertoo usein, että olet poikennut omasta totuudestasi. Se ei rankaise - se ohjaa.

4. Pidä lupauksesi.
   Kun lupaat jotain itsellesi, pysy sitoutuneena. Itsekunnioitus rakentuu toistuvista teoista, ei suurista päätöksistä.

Itsekunnioitus on hiljainen päätös

Itsekunnioitus ei ole äänekästä, se ei tarvitse todistajia.
Se on hiljainen, mutta voimakas päätös olla lojaali omalle sielulleen, vaikka mieli mölyäisi ja koittaisi ohjailla pelon kautta. SInulla on valta ja voima.

Kun elät tästä paikasta, alat tuntea syvää sisäistä vapautta.
Et siksi, että maailma muuttuisi helpommaksi, vaan koska sinä et enää petä itseäsi.

“Integrity is doing the right thing, even when no one is watching.”
– C.S. Lewis